Työn touhussa
Hallo!
Edellisestä päivityksestä on yhtäkkiä päässyt vierähtämään hetki jos toinenkin, kun työn ja Hampurin tutkimisen tiimellyksessä ovat velvollisuudet häpeällisesti unohtuneet. Vaan nytpä pidemmittä puheitta tilannetta korjaamaan!
Oopperalla olemme siis nyt ahkerasti puuhailleet luokka-/kohtalotoverini Venlan kanssa vajaat kolme viikkoa. Hieman totuttautumista on vaatinut kielimuurin kanssa pärjääminen (jonkin verran saksankielistä ompelusanastoa on tarttunut jo mukaan!) sekä työpäivien pituus - maanantaista torstaihin teemme yhdeksän tunnin päivät, tosin perjantaina sitten pääsemmekin 5,5 tunnin jälkeen jo puoli kahdelta karkaamaan viikonloppukarkeloihin. Näiden kuprujen ylittämisessä on auttanut se, että työkaverit ovat valtavan mukavia ja huolehtivaisia sekä tietoisuus siitä, että kaikki tekemämme päätyy huikeisiin esityksiin Hampurin valtionoopperan lavalle - ja toki mahdollisuus Venlan kanssa tarpeen vaatiessa ihmetellä keskenämme suomeksi maailman menoa.
Olemme päässeet tekemään paljon käsinompelua, esimerkiksi paitojen ja hameiden lyhennykset sekä kainaloiden hikisuojusten kiinnittäminen tehdään käsin; usein myös merkkilinjat vaikkapa noihin lyhennettäviin helmoihin harsitaan selkeästi erottuvalla langalla. On ollut mielenkiintoista ja jatkonkin kannalta hyödyllistä oppia näitä tekniikoita, ja käsinompelussa on oma meditatiivisuutensa, josta olen nauttinut.
Kuvassa allekirjoittanut väkertää edellämainitun hikisuojuksen kanssa vielä jokseensakin epävarmalla otteella (ja päänsä sisällä muristen), mutta nyt alkaa olla jo suht hyvin hallussa tämä pisto, joka kulkee nimellä witch-stitch. Erityistä tarkkuutta vaatii se, että saa neulan menemään vain vuorin läpi nappaamatta mukaan miehustakangasta!
Monenlaista muutakin juoksevaa pikkuhommaa on meille siunaantunut - joitain tunteja on vierähtänyt leikaten kangassuikaleita, jotka ommellaan koristeelliseksi pinnaksi mekkoihin tulevaan esitykseen. Tämän tekemisestä meitä kovasti kiiteltiin ja muistutettiin tasaisin väliajoin, että jos yksitoikkoinen työ alkaa jumittaa päätä tai lihaksia, pitää tehdä jotain muuta välillä.
Pienenä välipalana sain työkseni kiinnittää nuppi- ja hakaneuloja neulatyynyihin valmiiksi sovituksia varten. Juurikin tällaisia puvuston toiminnalle ominaisia hippusia on mielenkiintoista päästä näkemään - ei välttämättä tulisi ajatelleeksi, että tämäkin on oleellinen homma, sillä sovituksia on useita viikossa ja monen ihmisen aikaa säästyy niiden sujuessa mahdollisimman sutjakkaasti.
Suurin työmme on ollut koristeellisten alushousujen tekeminen Mozartin Figaroon. Aluksi harjoittelimme napitettavien halkioiden tekemistä erilliselle kankaalle.
Saimme tutkittavaksemme saksankieliset ohjeet (toki meille myös kerrottiin havainnollistaen, miten tämä härpäke valmistetaan), joita tavatessa tuli kyllä ikävä niitä ihanan selkeitä poikkileikkauskaavioita, joiden tekemisestä koulussa on aina pitänyt vähän nurkua. Taisteltuamme urhoollisesti vieraiden ompelukoneiden ja aivojumitusten kanssa saimme kuin saimmekin väsättyä halkiot pökiin ja ommeltua ne muutenkin kasaan! Kuvaa valmiista kokonaisuudesta en ainakaan vielä julkaise, sillä esitykset eivät ole vielä alkaneet ja jätänkin teidät nyt julmasti pidättelemään henkeänne tämän jännitysnäytelmän äärelle.
Kehtaan kuitenkin julkaista tämän otoksen yksityiskohdasta, jonka tekeminen oli kenties hauskin osuus kalsonkien kasaamisessa. Painonapit ommeltiin kiinni käsin ja tulin siis oppineeksi kätevän, kestävän ja vielä kauniinkin piston siinä samalla. Kyllä on onni ihmisellä!
Loppuun vielä muutama huomio askareiden ulkopuolisesta työarjesta.
Täsmällisyys on oleellinen osa työkulttuuria - myöhässä ei tietenkään olla eikä töihin jäädä työpäivän jälkeen haahuilemaan, mutta myös ruokatauolle mennään ja sieltä poistutaan melkoisen tarkoilla kellonlyömillä. Lisäksi työtilan tuulettaminen on tärkeää, ja koska ihmisillä on erilaisia mielipiteitä optimaalisesta tuulettamisvälistä, on demokraattisesti päätetty, että ikkunat avataan aina tasatunnein kymmeneksi minuutiksi. Hyvinvoinnista pidetään huolta myös jokapäiväisellä vapaaehtoisella jumppatauolla (joitain kertoja olen työhön uppoutuessani unohtanut tämän ja on kuulunut hyväntuulinen kutsu "Jonna, time for sport!"). Tämän tavan voisin ottaa mukaani Suomeen, koska sen hyödyt ovat kiistämättömät. Kaikilla on myös työpisteillään kahvia tai teetä, jota työn lomassa hörpitään.
Mukavaa (vaikkakin suomessa kasvaneelle toisinaan hieman hämmentävää) on se, että joka aamu töihin tullessa toivotetaan kuuluvalla äänellä hyvät huomenet kaikille ja lähtiessä samaan tapaan hyvästellään ja usein toivotetaan mukavaa iltaa; lisäksi käytävillä ja hississä moikataan aivan kaikkia, vaikkei oltaisi aiemmin nähtykään. Erityisen hellyyttävää ja häkellyttävää on se, että aina kun joku huoneessa aivastaa, muut huikkaavat "gesundheit".
Ja toki paras viimeisenä: pääsimme seuraamaan Orphée et Eurydice -oopperabaletin kenraaliharjoituksia sekä viime perjantaina katsomaan Nijinsky-baletin esityksen hyvän hintaisilla työntekijälipuilla kymmenennestä rivistä. Kyllä siinä kyynel jos toinenkin vierähti valtavan taitavien ihmisten tulkintoja seuratessa ja aikamoisissa täpinöissä tuli myös mietittyä, että täällä sitä nyt tämmöinen mötikkä ihan muina ihmisinä on työssäoppimassa, onpahan huikeaa!
Edellisestä päivityksestä on yhtäkkiä päässyt vierähtämään hetki jos toinenkin, kun työn ja Hampurin tutkimisen tiimellyksessä ovat velvollisuudet häpeällisesti unohtuneet. Vaan nytpä pidemmittä puheitta tilannetta korjaamaan!
Oopperalla olemme siis nyt ahkerasti puuhailleet luokka-/kohtalotoverini Venlan kanssa vajaat kolme viikkoa. Hieman totuttautumista on vaatinut kielimuurin kanssa pärjääminen (jonkin verran saksankielistä ompelusanastoa on tarttunut jo mukaan!) sekä työpäivien pituus - maanantaista torstaihin teemme yhdeksän tunnin päivät, tosin perjantaina sitten pääsemmekin 5,5 tunnin jälkeen jo puoli kahdelta karkaamaan viikonloppukarkeloihin. Näiden kuprujen ylittämisessä on auttanut se, että työkaverit ovat valtavan mukavia ja huolehtivaisia sekä tietoisuus siitä, että kaikki tekemämme päätyy huikeisiin esityksiin Hampurin valtionoopperan lavalle - ja toki mahdollisuus Venlan kanssa tarpeen vaatiessa ihmetellä keskenämme suomeksi maailman menoa.
Olemme päässeet tekemään paljon käsinompelua, esimerkiksi paitojen ja hameiden lyhennykset sekä kainaloiden hikisuojusten kiinnittäminen tehdään käsin; usein myös merkkilinjat vaikkapa noihin lyhennettäviin helmoihin harsitaan selkeästi erottuvalla langalla. On ollut mielenkiintoista ja jatkonkin kannalta hyödyllistä oppia näitä tekniikoita, ja käsinompelussa on oma meditatiivisuutensa, josta olen nauttinut.
Kuvassa allekirjoittanut väkertää edellämainitun hikisuojuksen kanssa vielä jokseensakin epävarmalla otteella (ja päänsä sisällä muristen), mutta nyt alkaa olla jo suht hyvin hallussa tämä pisto, joka kulkee nimellä witch-stitch. Erityistä tarkkuutta vaatii se, että saa neulan menemään vain vuorin läpi nappaamatta mukaan miehustakangasta!
Monenlaista muutakin juoksevaa pikkuhommaa on meille siunaantunut - joitain tunteja on vierähtänyt leikaten kangassuikaleita, jotka ommellaan koristeelliseksi pinnaksi mekkoihin tulevaan esitykseen. Tämän tekemisestä meitä kovasti kiiteltiin ja muistutettiin tasaisin väliajoin, että jos yksitoikkoinen työ alkaa jumittaa päätä tai lihaksia, pitää tehdä jotain muuta välillä.
Pienenä välipalana sain työkseni kiinnittää nuppi- ja hakaneuloja neulatyynyihin valmiiksi sovituksia varten. Juurikin tällaisia puvuston toiminnalle ominaisia hippusia on mielenkiintoista päästä näkemään - ei välttämättä tulisi ajatelleeksi, että tämäkin on oleellinen homma, sillä sovituksia on useita viikossa ja monen ihmisen aikaa säästyy niiden sujuessa mahdollisimman sutjakkaasti.
Suurin työmme on ollut koristeellisten alushousujen tekeminen Mozartin Figaroon. Aluksi harjoittelimme napitettavien halkioiden tekemistä erilliselle kankaalle.
Saimme tutkittavaksemme saksankieliset ohjeet (toki meille myös kerrottiin havainnollistaen, miten tämä härpäke valmistetaan), joita tavatessa tuli kyllä ikävä niitä ihanan selkeitä poikkileikkauskaavioita, joiden tekemisestä koulussa on aina pitänyt vähän nurkua. Taisteltuamme urhoollisesti vieraiden ompelukoneiden ja aivojumitusten kanssa saimme kuin saimmekin väsättyä halkiot pökiin ja ommeltua ne muutenkin kasaan! Kuvaa valmiista kokonaisuudesta en ainakaan vielä julkaise, sillä esitykset eivät ole vielä alkaneet ja jätänkin teidät nyt julmasti pidättelemään henkeänne tämän jännitysnäytelmän äärelle.
Kehtaan kuitenkin julkaista tämän otoksen yksityiskohdasta, jonka tekeminen oli kenties hauskin osuus kalsonkien kasaamisessa. Painonapit ommeltiin kiinni käsin ja tulin siis oppineeksi kätevän, kestävän ja vielä kauniinkin piston siinä samalla. Kyllä on onni ihmisellä!
Loppuun vielä muutama huomio askareiden ulkopuolisesta työarjesta.
Täsmällisyys on oleellinen osa työkulttuuria - myöhässä ei tietenkään olla eikä töihin jäädä työpäivän jälkeen haahuilemaan, mutta myös ruokatauolle mennään ja sieltä poistutaan melkoisen tarkoilla kellonlyömillä. Lisäksi työtilan tuulettaminen on tärkeää, ja koska ihmisillä on erilaisia mielipiteitä optimaalisesta tuulettamisvälistä, on demokraattisesti päätetty, että ikkunat avataan aina tasatunnein kymmeneksi minuutiksi. Hyvinvoinnista pidetään huolta myös jokapäiväisellä vapaaehtoisella jumppatauolla (joitain kertoja olen työhön uppoutuessani unohtanut tämän ja on kuulunut hyväntuulinen kutsu "Jonna, time for sport!"). Tämän tavan voisin ottaa mukaani Suomeen, koska sen hyödyt ovat kiistämättömät. Kaikilla on myös työpisteillään kahvia tai teetä, jota työn lomassa hörpitään.
Mukavaa (vaikkakin suomessa kasvaneelle toisinaan hieman hämmentävää) on se, että joka aamu töihin tullessa toivotetaan kuuluvalla äänellä hyvät huomenet kaikille ja lähtiessä samaan tapaan hyvästellään ja usein toivotetaan mukavaa iltaa; lisäksi käytävillä ja hississä moikataan aivan kaikkia, vaikkei oltaisi aiemmin nähtykään. Erityisen hellyyttävää ja häkellyttävää on se, että aina kun joku huoneessa aivastaa, muut huikkaavat "gesundheit".
Ja toki paras viimeisenä: pääsimme seuraamaan Orphée et Eurydice -oopperabaletin kenraaliharjoituksia sekä viime perjantaina katsomaan Nijinsky-baletin esityksen hyvän hintaisilla työntekijälipuilla kymmenennestä rivistä. Kyllä siinä kyynel jos toinenkin vierähti valtavan taitavien ihmisten tulkintoja seuratessa ja aikamoisissa täpinöissä tuli myös mietittyä, että täällä sitä nyt tämmöinen mötikkä ihan muina ihmisinä on työssäoppimassa, onpahan huikeaa!
Kommentit
Lähetä kommentti